Tervetuloa! Nyt myös blogi on avattu. Sivusto on ollut testissä jo muutaman viikon.

“Lapsille tekemistä” pyrkii innostamaan lukijoita ja helpottamaan sopivan tekemisen löytämistä. Sivusto on suunnattu erityisesti aikuisille, jotka etsivät vinkkejä ja inspiraatiota arkielämän tilanteisiin. Yhteisleikit-osio kiinnostanee erityisesti silloin, kun toimitaan lapsiryhmien kanssa kouluissa, iltapäiväkerhoissa ja leireillä. Myös vanhemmat lapset ja nuoret löytävät näiltä sivuilta hyödyllisiä vinkkejä. Myöhemmin avataan vielä erilliset “Lasten sivut”, joista myös nuoremmat lapset löytävät helposti tekemistä.

Tämä postaus näkyy testauksen vuoksi kaikilla Lapsille tekemistä -sivuston sivuilla. Uusimmat artikkelit päivittyvät myöhemminkin aina etusivulle. Sen sijaan jatkossa muilla sivuilla näkyy ainostaan kyseiseen aihepiiriin liittyviä kirjoituksia. Esimerkiksi kaikki ulkona tapahtuviin aktiviteetteihin liittyvät blogipostaukset näkyvät oletuksena osiossa “Tekemistä ulkona”. Näin kunkin aihepiirin tuoreimmat vinkit löytyvät silloin, kun selataan sisä- tai ulkopuuhia, etsitään järkevää tekemistä tietokoneella tai tarkistetaan ajankohtaisia kilpailuja.

Lapsille tekemistä -tiimi pyrkii rakentamaan yllätyksellistä ja vuorovaikutteista sivustoa. Olisi siis kiva, jos antaisit joskus palautetta. Kerro meillekin, mistä innostuit!

Rakentava palaute on meille tärkeää. Kommentoimalla autat kehittämään sivustoa! Voit lähettää palautetta myös erillisellä lomakkeella.

Mukavia hetkiä sivuston parissa!

T: Innostunut Late 🙂