Tutustutaanko?

A

Tämä on samantyylinen leikki kuin “Vettä kengässä”, mutta vähän monimutkaisempi. Yksi leikkijöistä poistuu huoneesta. Muut istuvat huoneessa ja sopivat hänelle parin. Palatessaan leikkijä alkaa kysellä kysymyksiä, kuten “Onko hänellä pitkä hiukset?” Ryhmä vastaa kysymykseen esim. “Kyllä”. Silloin leikkijä koskettaa kaikkia niitä, joilla on lyhyet hiukset, ja käskee heidän mennä kyykkyyn. Muutamien kysymyksen jälkeen istumaan jää vain pariksi valittu henkilö.

H

Hajurako on rauhallinen leikki, johon tarvitaan vähintään kuusi osallistujaa.

Aluksi leikkijät asettuvat seisomaan keskelle huonetta. Jokainen valitsee ryhmästä kaksi henkilöä, mutta valintoja ei paljasteta muille.

Leikissä osallistujat seuraavat valitsemiensa henkilöiden liikettä ja pyrkivät pysymään yhtä kaukana kummastakin henkilöstä. Kun molempiin on sama hajurako, leikkijä pysähtyy paikalleen. Jos henkilöt siirtyvät paikoiltaan, joutuu leikkijäkin liikkumaan pitääkseen hajuraon samana kumpaankin henkilöön.  Leikki loppuu sitten, kun kenenkään ei tarvitse enää liikkua.

Leikkiä voi helpottaa, jos leikki aloitetaan seisomassa ringissä. Voidaan sopia, että myös leikin aikana yritetään pitää rinki suunnilleen samankokoisena.

K

Tämä tutustumisleikki helpottaa itsensä esittelyä oudossa porukassa.
Ohjaaja leikkelee etukäteen lehdistä erilaisia kuvia tai kerää hauskoja postikortteja. Kuvat levitetään pöydälle tai lattialle. Leikkijät valitsevat itselleen yhden kuvan, jossa on jotain häneen liittyvää. Jokainen näyttää vuorollaan kuvansa muille ja kertoo, mikä siinä liittyy häneen.

L

Tämä on rauhallinen tutustumisleikki, jossa lankavyyhtin hallinta keventää sopivasti tilannetta.

Leikkijät istuvat piirissä ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä (esim. Iiro) sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle ja sanoo: ”Minä olen Iiro, kuka sinä olet?”. Tämä ottaa langasta kiinni ja heittää kerän jollekin toiselle henkilölle. Kerää heitellään, kunnes lanka kulkee ristiin rastiin leikkijöiden välillä.

Sitten lanka keritään takaisin käymällä heittelykierros takaperin nimien kanssa. Lattialle tipahteva lankakerä tuo oman mausteensa leikkiin, joten ryhmällä on mahdollisen jännityksen keskellä muutakin miettivää kuin oman nimen kertominen ja toisten nimien muistaminen.

Riehakas leikki, jossa paperinsilppu lentelee.

Leikkijät jaetaan samankokoisiin, 3-6 henkilön joukkueisiin. Jokainen joukkue saa sakset ja sanomalehden. Joukkueiden tehtävänä on leikellä lehdistä kirjaimia. Voittajajoukkue on se, jonka jäsenten etunimet ovat ensimmäisenä valmiina.

Voittajajoukkueen ei tarvitse siivota. 🙂

Tämä on hauska tarkkuutta vaativa ja koordinaatiota harjoittava leikki!

Leikkijät istuvat lattialla tai pöydän ääressä siten, että kaikki laittavat kätensä vieressä istuvien käsien väliin. Jokaisen leikkijän välissä on siten kahden eri henkilön käsi. Yksi pelaajista aloittaa sanomalla kiertosuunnan ja läpsäyttämällä kättä pöytään. Silloin vieressä olijan täytyy läpsäyttää omaa kättään. Jokainen läpsäyttää kättä vuorotellen, siinä järjestyksessä kuin kädet ovat pöydällä.

Jos joku läpsäyttää kahdesti, vaihtuu suunta. Jos leikkijä läpsäyttää väärää aikaan, joutuu se käsi pelistä pois ja seuraavasta virheestä leikkijä väistyy. Lopussa siis rinki pienenee ja kierros nopeutuu.

Katso mallia oheiselta videolta!

Jos video ei näy, katso täältä.

N

Tällä leikillä alkujäykkyyden aiheuttama hiljaisuus katkeaa kuin seinään.

Leikkijöille jaetaan kynä ja paperi. Tehtävänä on käydä keräämässä kaikilta leikkijöiltä nimikirjoitukset mahdollisimman nopeasti.

Kun joku leikkijä uskoo saaneensa kaikkien nimet kasaan, hän huutaa “Valmis!” ja alkaa luetella nimiä. Jos jonkun nimi jää sanomatta, leikki jatkuu vielä ja toinen leikkijä saattaakin ehtiä ensin valmiiksi.

Muistia vaativa nimileikki.

Leikkijät istuvat ringissä. Ensimmäinen sanoo nimensä. Hänen vieressään oleva toistaa ensin vieruskaverin nimen ja kertoo sitten oman nimensä. Kolmantena oleva toistaa ensimmäisen ja toisen nimen ja kertoo sitten oman nimensä. Näin jatketaan kunnes rinki on kierretty.

Viimeisinä istuvilla voi olla paljon nimiä muistettavana. Leikin luonteeseen sopii hyvin kaverin auttaminen, joten pienen pähkäilyn jälkeen koko ryhmä toistaa nimikierroksen henkilöön asti.

S

Vauhdikas leikki, jossa nimet oppii väkisin. Yksi leikkijöistä seisoo ringin keskellä, muut istuvat tuoleilla. Joku sanoo jonkun osallistujan nimen. Ringin keskellä oleva henkilö yrittää läpsäistä tätä sanomalehdellä polveen. Jos lehti osuu ennen kuin henkilö ehtii sanoa seuraavan henkilön nimen, joutuu henkilö keskelle.  Aiemmin keskellä ollut henkilö istuu vapautuneelle paikalle, mutta ennen istahtamista hänen täytyy muistaa sanoa jonkun toisen nimi.

Jos joku leikin tiimellyksessä sanoo vahingossa ringin keskellä olevan nimen, joutuu leikkijä itse keskelle. Keskelle joutuu myös, jos istuu alas ennen kuin on sanonut uuden nimen, ja keskellä olija ehtii läpsäistä lehdellä.

Jos leikkijät ovat jo tuttuja, voidaan etunimien tilalta käyttää kaupunkien nimiä, eläimiä jne.

Leikkijät istuvat ringissä ja pitävät toisiaan käsistä. Yksi leikkijöistä menee keskelle.

Leikissä joku ilmoittaa lähettävänsä sähkeen jollekkin (sanoo leikkijän nimen). Viesti kulkee eteenpäin käsiä puristamalla. Kun viestin saaja tuntee kädessään puristuksen, hän kiittää ääneen. Kuka vaan voi laittaa seuraavan viestin menemään.

Keskellä olija yrittää huomata missä kohtaa viesti kulkee. Jos arvaus menee oikein, joutuu viimeksi kättä puristanut keskelle.

T

Hauska tutustumisleikki isolle ryhmälle.

Leikkijät muodostavat kolmen-viiden hengen ryhmiä. Ryhmät ovat riveissä sopivan matkan päässä toisistaan. Leikinjohtaja määrää ryhmät esimerkiksi iän, kengännumeron tai pituuden mukaiseen järjestykseen. Nopein ryhmä ansaitsee aina pisteen. Myöhemmin ryhmän voi käskeä muodostamaan eri kirjaimia, numeroita, urheilulajeja jne. ja jakaa tarvittaessa vaikka tyylipisteitä. Myös ryhmät voivat miettiä toisilleen sopivia tutustumistehtäviä.

Rauhallinen tutustumisleikki.

Leikkijät istuvat ringissä. Tuoleja on yksi vähemmän kuin osallistujia. Keskellä olija keksii kysymyksen, kuten “Kuka kävi kesällä ongella?” Kaikki, jotka ongella käyneet nousevat ylös ja vaihtavat paikkaa. Keskellä olija yrittää päästä istumaan. Ilman tuolia jäänyt joutuu keskelle ja kysyy seuraavan kysymyksen.

Tämä on liikunnallinen tutustumisleikki.

Leikkijät asettuvat makaamaan lattialle selälleen isoon rinkiin. Leikinohjaaja aloittaa leikin nousemalla polvilleen ja sanomalla oman nimensä (Esim. “Hei, olen Ernesti.”). Silloin muut leikkijät nousevat ylös ja vastaavat tervehdykseen (“Moikka Ernesti!”).

Ohjaaja voi tässä vaiheessa kertoa, että jokainen voi keksiä itselleen jonkin liikkeen ja esitellä itsensä omalla vuorollaan. Mielikuvitusta voi käyttää. Sopivia liikkeitä ovat mm. voimisteluasennot, punnerrukset ja erilaiset hypyt.

V

Hauska tutustumisleikki, jossa alkujäykkyys karisee huumorilla.

Leikkijät istuvat ringissä. Leikinjohtaja antaa vessapaperirullan jollekin ja kertoo, että vessapaperin saannissa on tänään vaikeuksia. Käytettävissä olisi vain tämä yksi rulla, josta jokainen sai varata itselleen sinä päivänä tarvitsemansa määrän.

Jokainen otettua itselleen sopivan määrän leikinohjaaja myöntää, ettei paperin saannissa olekaan vaikeuksia. Sen lisäksi hän toteaa, että jokaisen leikkijän täytyisi kertoa itsestään yhtä monta myönteistä asiaa kuin on ottanut paperinpaloja.

Tämä on jännittävä ja hauska leikki myös silloin, kun tunnetaan jo toisten nimet.

Leikkijät jaetaan kahteen ryhmään. Leikinohjaajat pitävät peittoa tai verhoa ryhmien välissä siten, etteivät ryhmät näe toisiaan. Kummastakin ryhmästä valitaan yksi leikkijä, joka tulee peiton taakse. Leikkijöiden tehtävänä on tunnistaa edestään paljastunut  henkilö mahdollisimman nopeasti, kun peitto tiputetaan alas. Se, kumpi ehtii sanoa nimen ensimmäisenä, voittaa vastustajan omalle puolelleen.

Peli loppuu, kun toisella puolella ei ole enää ketään.